Arjen iloksi

TET-harjoittelu

Poitsu tuli tet-harjoittelu laput repussa kotiin. Jahas minnekäs olisit kiinnostunut menemään? Tuli kolmen kaupan nimet kuin apteekinhyllyltä.
Hyvä, eikun käymään ja kysymään.
Kahdessa kävi ja kummassakaan harjoittelusta vastaava henkilö ei ollut paikalla. Antoivat sähköpostiosoitteet.
Tehdäänpäs hakemus. Siinä jos jossain minä olen pro. Vaimoni sukulaisen ex-puolisokin sai melkein töitä minun hakemukseni avulla ja nyt pääsen jeesaamaan poikaani. Tehtiin sellainen insinöörimäisen perusharmaa ja tylsä hakemus, jossa on lueteltu faktat eikä yhtään diipadaapaa. Lisätäänkö diagnoosi hakemukseen tiedustelin? No laitetaan sitten, sain vastaukseksi.

Kun oikein pohtii niin miten asia ilmaistaan silleen niinkuin vahvuuksien kautta. Päädyimme kertomaan että: "minulla on 'tämä diagnoosi', olen tarkka ja tunnollinen ja minulta hyvä varmistaa, että ymmärsin ohjeet oikein."
Hakemukset lähtivät eteenpäin.

Harjoitellaanko haastattelua? Ei nyt oikein jaksa. Ehkäpä huomenna? No katotaan.
Mitä haastattelussa tapahtuu?

Maskaako hän nentti teiniä ja on hupparin huppu päässä, vastaa kysymyksiin njoo, emmää tiiä ja häh. Vai kertooko hän kuin ääninauhalta opintun litanian kuka on ja haastattelija ei pääse väliin puhumaan.
Entäs jos haastattelija kysyy: onko sinulla jotain kysyttävää? Poika sanoo joo, Tiedätkö miten kannattaa pieksää wardeni minessä?

Haluatko tietää miten haastattelussa kävi ja saiko poika tet-harjoittelupaikan? 

Sain juuri tiedon korvanappiini. Poika sai Tet-harjoittelupaikan! Olivat keskustelleet koulunkäynnistä, ei siis ollutkaan juttua minecraftista. Olen niin ylpeä hänestä. Juuri nämä arjen isot ja pienet onnistumiset antavat itseluottamusta.

Mitäs tuo kuva sivun ylälaidassa sitten esittää? No se on edellisestä tet-harjoittelusta kauppiaan antama pikkulahja hyvästä työstä. Se oli varmasti pikkujuttu kauppiaalle, mutta tet-harjoittelijalle se oli jotain aivan huippua. En kerro kaupan nimeä, ketjun joku nokkela saattoi jo hoksata.